keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Langat tuli!

Neuleiden Yö:nä tilatut langat napsahti postiluukkuun eilen, pakkohan se oli heti heittää puikoille. Tuli siis 4 kerää Frog Tree Picoboo -lankaa. Ohje oli jo valmiina ja lanka sopi täydellisesti: keittiöpyyhkeisiin!






Ohje löytyy tuolta. Meinasin tehdä kaksi pyyhettä, vihreän ruutukuviolla ja violetin valejoustinneuleella. Tein 60 silmukalla kun olis tullut kamalan leveä ohjeenmukaisella 73s:lla, kaksi kerää liinaa kohti. Äkkiä valmistuu lätkää katsellessa. Jaha, erätauko loppuki!

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Nousukausi

Nyt oli ihan hyvä viikko. Tosin finanssipoliittisesti hieman raskaanpuoleinen eikä helpotusta varsinaisesti näy. No, sittenkun se helpotus tulee, niin se tuleekin heti kerta heitolla. Sain nimittäin töitä, ihan täyspäiväsenä! Haaveilen jo kaikesta siitä lankamäärästä mitä ekoilla palkoilla pääsee ostamaan.

Viime yönä tilasin ihan vahingossa pari kertää. Neulojien yö valvotti, mutta onneksi ei mennyt ihan höpinäksi. Tilasin nimittäin Villavyyhti-kaupan Frog Tree lankaa, kaksi kerää vihreää ja kaksi violettia. Eli lankalaihiksessa mentiin nyt siis 200 grammaa plussalle. Tosin pitää lähteä metsästämään vaaka, jolla punnita lankoja ja tekeleitä niin saa ne miinuksetkin sitten kirjattua. Päätin tehdä langoista keittiöpyyhkeitä, mallia en ole oikein vielä valinnut. Ehkä sooloilen jotain?


Täkilläkin alkaa olla jo kokoa. Leveys alkaa ehkä olla melkolailla tuossa. For now.


Pirtsakoita värejä.


Löysin jätesäkistä myös vähän iänvanhaa pinkkiä, josta oon joskus tehnyt mittatilausvillasukat.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kevätsiivous

..Tietokoneen siis. Ja ehkä vähän lankojenkin. Siivoilin nimittäin eilen koneelta käsityöt-kansion, jossa on pääasiassa kuvia valmistuneista töistä. Ajattelinpa siis tehdä niistä postauksen, kun on tuo etusormi taas niin puutunut että hankala neuloa.

Viime kesänä valmistunut hame. Tein sen silloisen työpaikan 50-vuotisjuhliin, jota en sitten kuitenkaan pitänyt kun en löytänyt sopivaa paitaa. Oli tosi mukava ja nopea neuloa. Tykkään yleensäkin liukuvärjätyistä langoista ja raidallisista neuleista, näkee edistyksen helpommin ;) Malli oli Novitan lehdessä,tais olla kevään tai kesän malli?, ja langat niinikään Novitalta, musta on Miamia ja raidat Puri Batikia, Nyöri piti tehä, kun tuli vähän suunniteltua isompi. Tai sitten olin laihtunut aloituspäivämäärästä, ken tietää?

Tää huivi valmistu viime pääsiäisenä, olin kipeänä, kaveri oli kylässä ja katseltiin The Wireä (on muuten hyvä sarja, mutta vähän pitkäveteinen). Malli löytyi ravelrystä ja lankana oli novitan usva(?). Hartiahuivi siitä piti tulla mutta se ei oikein pysy mitoissaan, vaikka olen koittanut venytellä.

Nämä oli mittatilauskähmekkäät, pari vuotta sitten. Kuva tosin muuttui tuosta, vaikka tykkäsin tästä enemmän. Mutta oli vaativa asiakas. Teen kyllä vielä itselle nuottiavainlapaset!

Tämä oli yhdenlainen kyllästymisikuisiisprojekti. Neuloin varmaan viikossa alaosan kokonaan ja etupuolen olkaimen. Mutta oli niin ärsyttävä tuo kuvio, että jäi se toinen puoli tekemättä. Vuotta myöhemmin kaivelin työn jostain jemmasta. Nyttemmin kyllä ihan tykkään tuosta joustinraidasta, mm. pari tiskirättiä on tullut sillä tehtyä.

Olen Tennessee-langan suurkuluttaja. Näköjään se on erihyvä lanka paitoihin! Tämäkin ohje löytyi ravelrystä, yllättävän nopeasti tuli vaikka silmukoita oli miljoona ja välillä tuntui hieman epätoivoiselta. Myönnän tosin, että oli hieman huono lankavalinta tämä, olis saanut olla kevyempää lankaa kun ei ole olkaimia. Pitää varmaan tehdä olkaimet tai kehittää parempi kuminauhapatentti, nykyinen on muutenkin vähän hepponen kun piti saada äkkiä valmiiksi eikä ollut leveää kuminauhaa jemmassa.


Niin tosiaan, en varsinaisesti ole punnaillut lankoja lankalaihikseen, mutta eilen latasin puhelimeen softan, johon voi listata omia lankoja. Laitoin sinne kaikki täydet kerät, joista koira EI ollut repinyt vyöhdettä irti (niitä ei kamalasti ollut) ja jotka sattuivat olemaan samassa osoitteessa kanssani. Niitä oli vähän päälle kilo. Pitäis varmaan ostaa jokin keittiövaaka, vai millä/miten te punnailette omia lankojanne?

-p

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Pohohohoncho

Iski kumma pakko saada jotain valmiiksi -inspiraatio eilen. Tässä nyt on aika pahasti vaiheessa useampikin iso projekti, joista osa on ollut hyllyllä jo tovin. Kuten esimerkiksi tämä viime kesänä aloitettu virkattu poncho.

Tässä toki vasta alkutekijöissään, mutta idea alkoi hahmottua. Ihan siis täysin omasta päästä vedetty "resepti", senkun virkkasin sen kummemmin suunnittelematta.

Työstähän ei siis puuttunut sen hyllylle päädyttäessä enää kun varmaan loput 10 senttiä ja viimeistelyt. Sattui vaan nyt käymään niin että, kesällä kun tuota alkoi tekemään ja 30 asteen helteellä kun oli 8 kerää Puroa virkattuan sylissä - meinasi tulla hieman lämpöinen.

Eilen illalla muistin työn. Olin jo jossain vaiheessa myymässä sitä purettavaksi, koska kyseisen langan teko on lopetettu (harmillisesti). ONNEKSI sain päähänpistoksen tehdä sen eilen valmiiksi. Siitä tuli ihan liian kiva <3


Siinä se nyt on, tykkään kovasti.

Ukkokulta tilasi myös itselleen ponchon, väritys pitäisi saada Hyvät, pahat ja rumat -elokuvasta, "sellanen ku Clintillä". Haluaisin kuitenkin tehdä sen jostain liukuvärjätystä langasta, en vaan ole varma että mistä. Pitänee käydä ensi viikolla Lankamaailmassa tutkimassa tarjontaa. Ja tämä oma nyt oli sitten prototyyppi, miehen ponchoon meinasin tehdä hupun ja etutaskun lisäksi.

Ps. Saako tämän laskea lankalaihikseen, jos se on aloitettu viime vuonna? ;)